Miten kehittää lainvalmistelua

Valtioneuvoston oikeuskansleri julkaisi Oikeuskanslerin kertomuksen edelliseltä vuodelta eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona kolme päivää sitten.

Kertomuksessa sivulla 41 on kuva, joka kertoo oikeuskanslerin hallituksen tekemiin lakiesityksiin kohdistamasta valvonnasta, eli lausunnoista ja tarkastuksista. Järjestyksessä neuvonta, lausunto, ennakkotarkastus, tarkastus. Oikeuskanslerin tekemä valvonta sisältää lakiehdotukseen kohdistuvaa neuvontaa, lausuntoa ja tarkastusta neljässä eri vaiheessa. Valtiosäännön eli perustuslain mukaan oikeuskanslerin tekemä valvonta on hallituksen tekemien esitysten perustuslainmukaisuuden valvontaa.  Valmisteluvaiheessa kukin lakiesitys käy oikeuskanslerin pöydällä kahdesta neljään kertaa, jopa useammin.

Oikeuskanslerin suorittamasta valvonnasta huolimatta käytännössä jatkuvasti on tullut eduskuntakäsittelyn valiokuntavaiheeseen lakiesityksiä, jotka perustuslakivaliokunta on todennut yhdeltä tai useammalta osaltaan perustuslainvastaiseksi. 

Sote-lainsäädäntö on tästä ollut näkyvin esimerkki. Ja hyvin moni muukin lakiesitys on kokenut aivan saman kohtalon.

Vaalikaudella 2011-2015 hallitus valmisteli silloista sote-lakipakettia neljä vuotta, ja lopulta perustuslakivaliokunta totesi sen olevan aivan ratkaisevalta osaltaan, eli rahoitusjärjestelyn osalta, perustuslain vastainen. Lakipaketin eri lait olivat käyneet oikeuskanslerilla lausunnolla ja tarkastettavana useita kertoja. Satojen virkamiesten ja asiantuntijoiden tekemä työ meni käytännössä hukkaan, se ei tuottanut valmista ja sovellettavaa lainsäädäntöä. Tuloksettomasta työstä veronmaksajille koitunut kustannut oli satoja miljoonia euroja. 

Seuraavan hallituksen vaalikaudella 2015-2019 valmistelema sote-uudistus myös osoittautui pitkän valmistelun jälkeen monilta ratkaisevilta osiltaan perustuslain vastaiseksi. Kahden vuoden valmistelun jälkeen kesäkuussa 2017 perustuslakivaliokunta löysi valinnanvapauden lakikokonaisuudesta yli kaksikymmentä perustuslan vastaista kohtaa. Hallituksen tekemän vuoden mittaisen jatkovalmistelun jälkeen toukokuussa 2018 perustuslakivaliokunta löysi paketista vielä toistakymmentä perustuslainvastaista kohtaa. Hallitus otti lait jälleen valmisteluusa ja edelleen muutti esitystä. Helmikuussa 2019 seuraavassa perustuslakivaliokunnan lausunnossa valiokunta näki vielä useita perustuslainvastaisuuksia ja ongelmallisia kohtia. Tähän mennessä sote-paketin lait olivat käyneet oikeuskanslerin ennakkoon tarkastettavana jo kymmeniä kertoja.  Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei kyennyt enää lakiesitystä muuttamaan, ja tilanne johti lopulta hallituksen eronpyyntöön. 

Satojen virkamiesten tekemä lainvalmistelutyö osoittautui tuloksettomaksi, ja tehty työ meni käytännössä kokonaan hukkaan. Hallituksen tavoite jäi toteutumatta.

Valmisteluaineistosta ja raporteista ja lausunnoista koostuva tuhansien arkkien paperipino kunkin valiokuntajäsenen edessä oli kasvanut vähitellen niin korkeaksi, että valiokuntajäsen oli vaarassa kadota paperipinojen taakse. Eduskunnan vahtimestarit kärräsivät paaleja lopulta paperinkeräykseen. Epäonnistuneen sotevalmistelun hinta veronmaksajille oli noin 700 miljoonaa euroa.

Minkä vuoksi lakiesitykset voivat olla monilta ja ratkaisevilta osiltaan perustuslain vastaisia vielä esitykseen kohdistuvien lukuisten oikeuskanslerin suorittamien tarkastusten ja lausuntojen jälkeenkin. 

Tuorein esimerkki lakiesityksen valmisteluun kohdistuvan ennakkovalvonnan epäonnistumisesta

on kuluvalta viikolta.

Liikenneministeriö valmisteli vuonna 2017 kevytautolakia, eli nopeusrajoitettuja autoja koskevaa lakia. Hallitus valmisteli lakiesitystä tammikuusta 2018 lähtien, 

ja eduskunta lopulta hyväksyi sen joulukuussa 2018. Presidentti hyväksyi lain 

18.1.2018.

Euroopan unionin komissio antoi loppuvuonna 2018 huomautuksen sanoen lain olevan EU-oikeuden vastainen. Hallitus valmisteli vielä kevytautoja koskevan asetuksen antamansa lain jatkoksi.

EU:n komissio antoi toisen huomautuksen 

1.8.2019.

Eduskunta joutuu nyt toisella lailla kumoamaan kevytautolain, tai estämään sen voimaantulon.

EU-oikeuden asiantuntija lausui eilen haastattelussaan, että kevytautolaki on aivan selkeästi ja yksiselitteisesti alusta lähtien ollut EU-oikeuden vastainen. 

On aivan oikein kysyä, minkä vuoksi tämä asia ei tullut ilmi oikeuskanslerin suorittamassa ennakkovalvonnassa ja tarkastuksessa jo lakiesityksen valmisteluvaiheessa.

Suomalaisessa järjestelmässä lakiesitysten viimekätinen perustuslainmukaisuuden valvonta tapahtuu perustuslakivaliokunnassa. Sen on annettava lausunto lakiesityksen perustuslainmukaisuudesta asianomaiselle substanssivaliokunnalle. 

Perustuslakivaliokunta koostuu kansanedustajista. Näiden lisäksi valiokuntaan kuuluu esiteleviä ja valmistelevia virkamiehiä. Lausuntoaan varten perustuslakivaliokunta kuulee valtiosääntöasiantuntijoita, ja pyytää heiltä lausunot. Perustuslakivaliokunnan kanta seuraa käytännössä aina valiokunnan kuulemien valtiosääntöasiantuntijoiden kantaa. Poikkeuksia ei ole. 

Nykyisin voimassaoleva lainsäädäntö on vuosien saatossa muotoutunut niin monimutkaiseksi, että käytännössä oikeuskanleri yksinään ja muun työn ohessa lakiesityksen valmisteluvaiheessa ei enää pysty riittävällä varmuudella kertomaan, onko yksittyäinen laki tai lainkohta perustuslainmukainen vai ei. Sama koskee myös suhdetta EU-oikeuteen ja kansainvälisiin sopimuksiin.

Toimivana lääkkeenä tuohon voi olla oikeuskansleri-instituution lisäresursointi.

Perustuslakivaliokunnan pysyvien valtiosääntöasiantuntijoiden kanta kuhunkin lakiesitykseen tulisi saada myös osaksi lainvalmisteluprosessia jo valmistelun varhaisvaiheessa.

Myös virkamiehille suunnattua lainvalmistelukoulutusta tulisi voida kehittää.

Voimassa oleva perustuslaki sisältää tarkkarajaista ja täsmällistä normeerausta. 

Yhteiskunnallisen elämän kenttä on Suomessa perustuslain säädöksin normeraattu niin täyteen, että sieltä on hyvin työlästä löytää

jalansijaa yhteiskunnallisia uudistuksia koskevalle lainsäädännölle siten, että laki olisi perustuslainmukainen ja täyttäisi samalla hallituspuolueiden uudistukselle asettamat poliittiset tavoitteet. Käytäntö on tämän osoittanut. 

Suomi on implementoinut peruslain tasolla  myös kansainvälisiä sopimuksia osaksi lainsäädäntöän, kun muualla maailmassa se tehdään tavanomaisen lain keinoin. Tähän otti vasta myös kantaa eduskunnan entinen pääsihteeri Seppo Tiitinen.

Valtiosääntöä voidaan tarkastella sen muutettavuuden näkökulmasta asteikolla joustava-jäykkä.

Valtisääntöoikeudellisessa kansainvälisessä vertailussa Suomen nykyinen perustuslaki on hyvin jäykkä, eli sen muuttamisen määräenemmistösäännökset on viritetty korkealle. Rima perustuslain muuttamiseen on korkealla, ja nykyisen perustuslain aikana valtiosääntöasiantuntijat ovat suhtautuneet hyvin nihkeästi poikkeuslaki-insitituution käyttämiseen.

Yhteiskunta muuttuu, ja hallitusten on kuitenkin tehtävä yhteiskunnallisia uudistuksia, jotka lainsäädännöllä saatetaan voimaan.

Nykyisin näyttää tulleen käytännöksi, että aloittaessaa työnsä kukin uusi hallitus laittaa ensi töikseen tulille jonkun suuren yhteiskunnallisen uudistuksen. Valmistelevien virkamiesten armeija teroittaa kynänsä ja ryhtyy työhön. Paperipino alkaa kasvamaan. Viimein sitten erilaisten välivaiheiden, mutkien ja korjausliikkeiden ja monien valiokuntakäsitteyjen jälkeen vaalikauden lopulla perustuslakivaliokunta toteaa jo ties monettako kertaa uudistuslakien perustuslainvastaisuuden. Seurauksena hallitusyhteistyö kriisiytyy ja mahdollisesti johtaa jopa hallituksen eroon. Vahtimestarit hakevat rullakot esiin, paperinkeräyskontit täyttyvät. 
Oikeuskansleri alkaa syyllistämään lainvalmistelijoita heikosta lainvalmistelun tasosta, vaikka hän on itse olleellinen osa sitä organisaatiota, lainvalmistelun neuvonantaja ja valvoja. Ja oikeuskansleri muistaa samalla syyllistää myös poliitikoita yhteiskunnallisten uudistusten yrittämisestä, vaikka se on poliitikkojen tehtävä, ja uudistuksille on kiistaton tarve.

Vaikka uudistuksen ja lakien valmistelu on epäonnistunut, ainoa tyytyväinen osapuoli tilanteessa voi olla virkamiesten armeija. Sillä on kulunut taas neljä vuotta virkatyössä, se on voinut tuntea itsensä tarpeelliseksi, säännöllinen palkka on juossut ja työ on mukavaa sisätyötä, ikälisät karttuvat ja eläkekin on taas vähän lähempänä. Virkamiehet ovat tehneet oman työnsä ja oman osansa hyvin. Kun vaalien jälkeen seuraava hallitus astuu tehtäväänsä, se kirjoittaa uuden kunnianhimoisen ohjelman, ja peli jatkuu taas uudelle kierrokselle.

On aivan kohtuullista asettaa lainvalmistelulle tehokkuuden paranemisen vaatimus. On huomattava, että lainvalmistelu on virkamiestyötä, ja se on irrallaan poliittisesta prosessista.

Demokraattisessa poliittisessa prosessissa saavutetaan asoiden käsittelyn ja päätösten legitiimiys. Poliittinen prosessi on osallistava ja monine vaiheineen ja neuvotteluineen ja kompromisseineen se on hidaskin. Demokraattista poliittista prosessia voidaan sanoa myös tehottomaksi, mutta se on järjestelmän legitiimiyden hyväksyttävä hinta.

Poliittista päätöksen jälkeen seuraavalta lainvalmisteluprosesilta voidaan kuitenkin odottaa tehokkuutta. Päätös on saanut legitiimisyyden poliittisessa prosessissa. Lainvalmisteluprosessi legalisoi sen minkä poliittinen prosessi on legitmoinut.

Lainvalmistelun  tehtävä on muuttaa päätös hyväksi, toimivaksi ja riittävän selkeätulkintaiseksi normistoksi, joka on sovussa perustuslain kanssa. Lainvalmistelu on enemmän tekniikkaa, ja siinä kohtaa ei enää käydä neuvotteluja päätöksestä ja sen sisällöstä. Valmistelulta voidaan edellyttää kohtuullista tehokkuutta.

Lainvalmistelu seuraa heti poliittista päätöstä, mutta se on kuitenkin luonteeltaan erilainen. Siitä johtuen lainvalmistelu ei voi siipeillä poliittisen prosessin rinnalla saman sateenvarjon alla vakuuttelemassa itselleen ja muille tehokkuuden mittareiden täydellistä soveltumattomuuttaa sen toimintaan. 

Kun tehokkuuden pullonkaula on lainvalmistelun esitysten ennakollinen perustuslainmukaisuuden varmistaminen, juuri sitä täytyy voida parantaa ja kehittää.

On tärkeä muistaa, että raha jota julkinen hallinto työhönsä käyttää ei ole virkamiesten rahaa tai valtion rahaa tai poliitikkojen rahaa, se on veronmaksajien rahaa. Sitä rahaa täytyy kohdella kunnioituksella ja käyttää viisaudella.

70 vuotta Kemin kapinasta - on jo totuuden aika

Kemin elokuussa 1949 tapahtuneen kapinan vuosipäivä on taas ollut. Poliittinen vasen laita on vuosipäivän tilaisuudessa taas kerran perusteettomasti syylllistänyt poliisia vahingoista, jotka äärivasemmisto kapinan yhteydessä aiheutti.

Mielenosoituspäivän tapahtumiin liittyviä virallisia asiakirjoja, pöytäkirjoja ja mukana olleiden kertomuksia lukemalla saa kyllä aivan erilaisen kuvan tapahtumien kulusta kuin vasemmistoliiton puhuja tapauksen muistomerkillä esitti.

Kemi Oy: puunkäsittelijöiden palkat olivat laskeneet työnantajan yksipuolisella ilmoituksella.

Kemijokisuun erottelutyömaan työntekijöiden huoli omista saavutetuista palkoistaan oli ymmärrettävä. He puolustivat saavutettua palkkatasoaan, jota työantaja senaikaisen palkkasäännöstelyn vuoksi pudotti lähes kolmanneksen. Tukilakot olivat laajat ja laajenivat koko ajan. Miljoonien tukkien pitkä suma Kemijokisuulla uhkasi jo koko kaupunkia. Pienilukuinen työnjohto ja lakon rikkurit tekivät pitkää työpäivää erottelutyömaalla.

Sodan päättymisestä oli kulunut nelisen vuotta. Ihmisillä oli voimakas halu rakentaa elämäänsä, mutta niinä aikoina lähes kaikesta arkipäiväisestäkin oli pula. Työväestön poliittinen tietoisuus ja organisoitumisaste oli suuri. Miehet olivat rintamalla tottuneet kovaan elämään ja väkivaltaankin. Tuollaisessa tilanteessa työnantajapuolen tekemä yhtäkkinen yhteen työntekijäryhmään kohdistama kolmenkymmenen prosentin palkanalennus osoitti työantajapuolen poliittisen pelisilmän puutetta. Työnantajapuoli ei ollut riittävästi  huomioinut, että armeijan käskyvaltasuhteet eivät toimi sellaisenaan työmarkkinoilla, vaan neuvotteluasenne on tarpeellinen. Yksipuolinen ilmoitusluontoinen päätös huomattavasta palkanalennuksesta suorastaan tarjoili sytytystarvikkeita poliittista epävakautta lietsoville ryhmille.
Työmarkkinapoliittinenn asetelma ei kuitenkaan poistanut tai pienentänyt poliisin kohdistuvan väkivaltatekojen rikoslainvastaisuutta ja rangaistavuutta.

Mielenosoittajien marssi Karihaaran työväentalolta kohti Jokisuun erottelutyömaata ei ollut spontaani. Paikalle oli kertynyt noin 3000 mielenosoittajaa. SKP:n piiritoimiston johto oli edellisenä päivänä pyytänyt väkeä tulemaan paikalle mielenosoitusmarssia varten ja johto oli pyytänyt osallistujia varustautumaan kivin ja lyömäasein, ja jättämään naiset ja lapset kotiin. Useita naisia kuitenkin osallistui joukkokokoukseen, ja lähti myös mukaan mielenosoituskulkueeseen. Mielenosoittajat valmistautuivat väkivallan käyttöön. Hengennostatushuudoissa he uhkasivat heittää rikkurit mereen.

SAK:n kommunistinen pääluottamusmies oli vähän aiemmin nostattanut lakkohenkeä todeten

puheessaan, että työläiset eivät pelkää edes Suomen armeijaa. Puheessaan puheenjohtaja uhosi että SAK:ssa on enemmän jäseniä kuin kasarmeilla on sotilaita, ja tarvittaessa työläiset vaikka kivittävät heidät kuoliaaksi.

Kun kolmentuhannen mielenosoittajan kivillä, vasaroilla ja lyömäseilla varustautunut kulkue lähti liikkeelle Jokisuun erottelutyömaata kohti, poliisille tuli siinä vaiheessa tietenkin huoli tapahtumien tulevasta kehityksestä. Mielenosoituskulkueen sivuilla liikkui polkupyörälähettejä,

jotka ryhmittivät isokokoisimmat osallistujat kulkueen keulaan. Kärkijoukoissa marssi myös Kemin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, jolla useat silminnäkijät sanoivat olleen ase taskussaan.

Tehtävänsä mukaisesti poliisit järjestivät ketjun Lautiosaaren tienristeysalueelle. Poliisien tehtävä on hillitä ja estää mielenosoitusten kehittymistä väkivaltaisiksi. Niin oli velvollisuus silloin ja samanlainen velvollisuus on edelleen.

Kun mielenosoituskulkueen kärkiosat  kohtasivat poliisiketjun, sadat kärjen takana olevat mielenosoittajat painoivat voimalla eteenpäin, ja alkoivat heitellä kiviä ja tiiliskiviä poliisien ja samalla myös eturivin mielenosoittajien päälle. Koko kulkueen kärkiosa painui poliisiketjun päälle, ja kymmenet mielenosoittajat alkoivat mukiloida poliiseja kivillä ja lyömäaseilla. Useita poliiseja loukkaantui. Pienilukuinen poliisijoukko joutui tilanteessa täysin alakynteen.

Koulutuksensa mukaisesti poliisi silloin käski päälle käynyttä joukkoa hajaantumaan, ja ampui ilmaan varoituslaukauksia käskyä tehostaakseen. Mielenosoittajajoukko perääntyi ja osa joukosta muodosti pienempiä ryhmiä, jotka uusina aaltoina kävivät poliisin päälle uudelleen useita kertoja.

Lopulta poliisien ilmaan ampumat varoituslaukaukset saivat mielenosoittajat perääntymään ja pakenemaan.

Seuranneessa tilanteessa kuorma-auton alle piiloutunut Anni Kontiokangas sai tapaturmaisesti surmansa, kun kuljettaja nousi autoonsa ja lähti siirtämään sitä.

Paikalle työvuoronsa jälkeen Veitsiluodosta pyöräillyt sivullinen Felix Pietilä lähti muiden mukana pakenemaan sekasortoa, ja sai pakomatkan aikana surmansa luodista. Yksittäinen laukaus lävisti vasemman keuhkon. Poliisin tekemän laboratoriotutkimuksen mukaan surmaluoti ei ollut lähtöisin poliisin aseesta. Myös mielenosoituskulkueen osanottajilla oli mukanaan aseita.

Viranomaisten tiedossa oli, että vähän aiemmin oli useita viranomaisten väkivaltaiseksi tuntemia vallankumouksellisia kiihottajia tullut rajan yli Neuvostoliitosta Suomeen. Osa heistä oli aiemmin loikannut Suomesta Neuvostoliittoon. Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja Ville Pessi oli käynyt Neuvostoliiton politbyroossa pyytämässä neuvostojoukkoja rajan yli apuun, kunhan kommunistit olisivat ensin saaneet valtakunnassa riittävästi sekasortoa ja väkivaltaa aikaiseksi.

Politbyroon vastaus puheenjohtajalle oli ollut välttelevä, se oli luvannut neuvostojohdon ensin katsovan mitä suomalaistoverit saavat maassaan aikaiseksi. 

Ehkä vasta julkisuuteen tullut asekätkentäkin oli osaltaan jäähdyttämässä neuvostojohdon intoa sekaantua sotilaallisesti tapahtumiin.

Parikymmentä poliisia loukkaantui Kemin kapinassa, muutamat vakavasti. Mielenosoittajat pakenivat lopulta sekasorron vallassa, sadat heistä pitkin metsiä kohti kaupungin keskustaa.

Poliisi haki kuulusteluihin satoja kulkueeseen ja kapinaan osallistuneita. Syytteeseen heistä joutui 127, joista oikeus tuomitsi vankeusrangaistukseen 63 kapinallista. Vähän myöhemmin eli maaliskuussa 1950 Suomen valtio armahti kaikki tuomitut erillislailla. On mahdollista, että päätöksen taustalla on ollut ulkopuolista vaikuttamista. Valtiojohdon olisi syytä olla hyvin tarkkana siinä, että poliittiset seikat eivät vaikuta lainkäyttöön ja seuraamusten mittaamiseen. Tässä tapauksessa näin kävi.

Valtio palautti välittömästi Kemi Oy:n puunkäsittelijöiden palkat ennalleen, kapinaa edeltävälle tasolle.

Poliisi teki kapinapäivän iltana ratsian SKP:n piiritoimistoon. Se löysi piiritoimiston pöydältä vallankumoussuunnitelman, jossa oli kommunistien suunnitelma levittää väkivalta ja sekasorto koko maahan. Paperi joutu Valtiollisen poliisin käsiin, ja siellä se ”katosi” jäljettömiin. 

Sisäministeri Yrjö Leinon aikana Valpo oli kommunistien käsissä. Paperilla olleesta vallankumoussuunnitelmasta on silminnäkijäpoliisin antama todistus.

Vielä viikkoja tapahtumien jälkeen kommunistien joukosta tuli uhkauksia neuvostoarmeijan väliintulosta. Rajavartioston antaman tiedon mukaan kuitenkaan noihin aikoihin sen tietoon ei tullut mitään siihen viittaavaa liikehdintää itärajan takana tai Porkkalassa.

Tapahtuman yhteydessä Kemin poliisi teki sen mitä käskettiin. Se pienintä mahdollista voimaa käyttäen pysäytti väkivaltaan valmistautuneen joukon, ja esti suurten väkivaltaisuuksien syntymisen erottelutyömaalla.  Moni kemiläinen poliisi loukkaantui kapinallisten iskuista ja kivisateesta. Kaikesta huolimatta, heti noiden tapahtumien jälkeen ja pitkin vuosikymmeniä paikallinen poliisi on tullut erittäin hyvin toimeen työväestön ja myös kapinaliikkeeseen osallistujien kanssa. Sopu ja keskinäinen arvostus on säilynyt puolin ja toisin.

Kemi Oy:n puunkäsittelijöiden lakon tueksi alkaneet laajat tukilakot olivat elokuun puolivälissä tuottamassa lakkolaisten tavoitteleman tuloksen, eli puunkäsittelijöiden palkkojen pysymisen ennallaan. Työnantajapuoli oli mahdottomassa tilanteessa, tehtaiden tukilakot laajenivat ja miljoonien uittotukkien suma uhkasi jo Kemin kaupunkia.  

Lakkoliikkeen liepeille ja sen sisään oli kuitenkin sen alettua nopeasti ilmaantunut väkivaltaa ja sekasortoa tavoittelevia ulkopuolisia voimia. Heidän tavoitteensa olivat täysin erit kuin palkoistaan huolestuneiden työläisten tavoitteet. Puunkäsittelytyöntekijöiden tavoite oli saada palkat  nopeasti ennalleen ja lakko loppumaan. Äärivasemmistolaisten SKP:n vallankumouksellisten tavoitteena ei lainkaan ollut puunkäsittelijöiden palkkojen palaaminen ennalleen, vaan lakon jatkuminen ja sekasorto ja väkivalta. 

He tavoittelivat vallankumousta. Monet heistä olisivat mielellään nähneet Stalinin Suomen isäntänä. Kaikkien onneksi poliisi ehti pysäyttää mielenosoituskulkueen, ja sai tilanteen rauhoittumaan nopeasti.

Vallankumoukselliset tarvitsivat marttyyreja.  Felix Pietilän leski oli koko elämänsä ajan surullinen siitä, että hänen työvuoronsa päätyttyä sivullisena tapahtumapaikalle pyöräilleen ja luultavimmin jonkun mielenosoittajan aseesta lähteneeseen luotiin kuolleen miehensä muistoa äärivasemmisto on vuosikymmenet käyttänyt ja käyttää edelleen omassa vallankumouspropagandassaan.

Vasemmiston paikalle pystyttämässä muistomerkin teksti vääristelee tapahtumia. 

Tekstin mukaan poliisi avasi tulen kohti työläisten rauhallista mielenosoitusta. 

Mielenosoitus ei ollut rauhallinen, ja poliisi ampui ainoastaan varoituslaukauksia ilmaan, poliisi ei missään vaiheessa ampunut kohti mielenosoittajia.