Valtiovarainministeriö budjettiehdotuksessaan vuodelle 2026 ehdottaa
opetushallituksen lakkauttamista ja keskusviraston toimintojen siirtoa osaksi opetus- ja
kulttuuriministeriötä.
Hallintoa on pyritty uudistamaan ja kehittämään ja
rationalisoimaan jo useiden vuosikymmenien ajan. Hallinnon rakenteita on
uudistettu ja selkeytetty myös lakkauttamalla keskusvirastoja. Niiden tehtäviä
on yhdistetty ministeriöihin ja muihin jäljellejääviin keskusvirastoihin. Nyt toiminnassa
on kahdeksan keskusvirastoa.
Suomessa on 35 vuoden aikana eli vuodesta 1990 alkaen
lakkautettu seuraavat 19 keskusvirastoa. Suluissa lakkautusvuosi): Rakennushallitus
1995, posti- ja telehallitus 1990, lääkintöhallitus 1991, tullihallitus 2013, merenkulkulaitos
2009, tielaitos 2001rautatiehallitus 1990, metsähallitus 1994, kouluhallitus
1991, ammattikasvatushallitus 1991, asuntohallitus 1993, sosiaalihallitus 1991,
verohallitus 2010, vesi- ja ympäristöhallitus 1995, maatilahallitus 1993, ilmailuhallitus
1991, elinkeinohallitus 1990, työsuojeluhallitus 1993 ja sosiaali- ja
terveyshallitus 1992.
Eli ehdotuksessa opetushallituksen lakkauttamisesta ja sen
tehtävien liittämisestä opetus- ja kulttuuriministeriöön ei ole mitään uutta ja
erikoista. Se olisi vain yksi johdonmukainen vaihe vuosikymmenien mittaisessa
kehityksessä ja jatkumossa.
Monimutkaiset ongelmat ja vuorovaikutuksen tarve
Valtiontalouden tarkastusviraston on näkökulmat-julkaisussaan
Hallinnon kehittäminen elää ajassa (2021) tarkastellut valtion keskushallinnon
kehittämistarpeita ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Valtiovarainministeriön ehdotus löytää tukea myös tästä tarkastelusta.
Hallinnon kehittämistä pohtivissa työryhmissä kritiikki
keskusvirastoja kohtaan on alusta lähtien kohdentunut rakenteiden byrokraattiseen
luonteeseen ja siihen, että keskusvirastot ovat poliittisen ohjauksen osalta varsin
ulkokehällä. Keskusvirastot ovat suorastaan poliittisen ohjauksen
ulottumattomissa.
Valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston
kanslian yhteishankkeessa Ohjausjärjestelmän kehittäminen 2013 - 2014
(Ohra-hanke) selkeästi tunnistettiin ja vahvistettiin käsitys hallinnon ja
politiikan kietoutumisesta yhä tiukemmin ja väistämättä yhteen. Asia, johon
täytyy sopeutua.
Politiikkavalmistelun taustalla on myös ollut käynnissä
keskustelu siitä, että yhteiskunnan ongelmat muuttuvat yhä
kompleksisemmiksi. Hallinnossa tunnistetaan melko laajasti käsitys niin
sanotuista ilkeistä ongelmista. Niihin ei ole löydettävissä vain yhtä
hyväksyttävää ratkaisua. Usein yhden asian ratkaiseminen johtaa toisen ongelman
syntyyn. Yksikään taho ei pysty ratkomaan kompleksisia ongelmia yksinään.
Ongelmien kompleksisuus syntyy asioiden keskinäisestä riippuvuudesta.
Asioiden ja ilmiöiden keskinäisriippuvuus yhdistettynä siihen, että muutos yhteiskunnassa
on nopeaa, ja tiedon merkitys ja tiedon määrä ovat kasvaneet suorastaan räjähdysmäisesti, tekee poliittisen päätöksenteon yhä vaativammaksi. Vuorovaikutuksen
merkitys on kasvanut.
Ministeriöt ja niiden poliittiset päätöksentekotasot ovat jatkuvan
vuorovaikutuksen piirissä. Keskusvirastot puolestaan eivät sitä ole lainkaan samassa mittakaavassa.
Myös keskustelu päätöksenteon tietopohjasta ja tarpeesta
hahmottaa tulevaisuuksia ennakoivasti on jatkunut ja voimistunut.
Suomessa jatketaan pitkäjänteistä ja systemaattista uuden hallinnan
kehittämistä. Ajankohtainen kehittämistyö kohdistuu julkisen hallinnon kyvykkyyteen
hallita ja ohjata yhteiskunnan systeemistä muutosta.
Käynnissä olevissa hallinnon kehittämishankkeissa on tunnistettu,
että ongelmia ei voida enää ratkaista vain reaktiivisesti ja perinteisillä
keinoilla. Päätöksenteko ei enää noudata totuttua lineaarista etenemismallia
suunnittelusta valmistelun ja päätöksenteon kautta seurantaan.
Politiikan tavoitteet toteutuvat yhä enemmän vuorovaikutuksessa yhteiskunnan eri toimijoiden kesken, verkostojen johtamisen sekä kokeilevuuden kautta. Perinteiset hallinnon keinot ovat myös usein hitaita, työvoimavaltaisia ja kalliita. Vanhat järjestelmät ja toimintatavat eivät toivotulla tavalla tuota ratkaisuja ilkeisiin, monimuotoisiin ongelmiin. On tunnistettu tarve systeemiselle muutokselle ja ennakoivammalle hallinnolle, jossa ajattelutapa muuttuu institutionaalisesta ongelmakeskeiseksi ja tarkoitusperustaiseksi.
Tässä ministeriöt ovat vahvempia kuin keskusvirastot.
Systeeminen lähestymistapa merkitsee usein sitä, että kansalaiset ja uudenlaiset toimijat otetaan mukaan päätöksenteon valmistelunprosesseihin. OECD:n mukaan tämä on yleinen kansainvälinen suunta, jonka taustalla ovat muun muassa kiihtynyt muutostahti ja kasvaneet epävarmuudet.
Valtioneuvoston TEAS -hankkeessa tuotetun tulkinnan mukaan avaimet ilmiölähtöisempään ja systeemisempään hallintaan ovat jo olemassa, mutta niiden hyödyntäminen on vasta alkuvaiheessa.
Kuljetaan kärjessä ja tehdään oikeita asioita.
Lähteitä: Hallinnon kehittäminen elää ajassa. Katsaus hallinnon kehittämiseen ja tarkastustoimintaan
Valtiontalouden tarkastusviraston näkökulmia 1/2021
