maanantai 18. elokuuta 2025

Hallinnon kehittämisen tavoitteet ja budjettiehdotus 2026

 

Valtiovarainministeriö budjettiehdotuksessaan vuodelle 2026 ehdottaa opetushallituksen lakkauttamista ja keskusviraston toimintojen siirtoa osaksi opetus- ja kulttuuriministeriötä.

Hallintoa on pyritty uudistamaan ja kehittämään ja rationalisoimaan jo useiden vuosikymmenien ajan. Hallinnon rakenteita on uudistettu ja selkeytetty myös lakkauttamalla keskusvirastoja. Niiden tehtäviä on yhdistetty ministeriöihin ja muihin jäljellejääviin keskusvirastoihin. Nyt toiminnassa on kahdeksan keskusvirastoa.

Suomessa on 35 vuoden aikana eli vuodesta 1990 alkaen lakkautettu seuraavat 19 keskusvirastoa. Suluissa lakkautusvuosi): Rakennushallitus 1995, posti- ja telehallitus 1990, lääkintöhallitus 1991, tullihallitus 2013, merenkulkulaitos 2009, tielaitos 2001rautatiehallitus 1990, metsähallitus 1994, kouluhallitus 1991, ammattikasvatushallitus 1991, asuntohallitus 1993, sosiaalihallitus 1991, verohallitus 2010, vesi- ja ympäristöhallitus 1995, maatilahallitus 1993, ilmailuhallitus 1991, elinkeinohallitus 1990, työsuojeluhallitus 1993 ja sosiaali- ja terveyshallitus 1992.

Eli ehdotuksessa opetushallituksen lakkauttamisesta ja sen tehtävien liittämisestä opetus- ja kulttuuriministeriöön ei ole mitään uutta ja erikoista. Se olisi vain yksi johdonmukainen vaihe vuosikymmenien mittaisessa kehityksessä ja jatkumossa.

Monimutkaiset ongelmat ja vuorovaikutuksen tarve

Valtiontalouden tarkastusviraston on näkökulmat-julkaisussaan Hallinnon kehittäminen elää ajassa (2021) tarkastellut valtion keskushallinnon kehittämistarpeita ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Valtiovarainministeriön ehdotus löytää tukea myös tästä tarkastelusta.

Hallinnon kehittämistä pohtivissa työryhmissä kritiikki keskusvirastoja kohtaan on alusta lähtien kohdentunut rakenteiden byrokraattiseen luonteeseen ja siihen, että keskusvirastot ovat poliittisen ohjauksen osalta varsin ulkokehällä. Keskusvirastot ovat suorastaan poliittisen ohjauksen ulottumattomissa.

Valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian yhteishankkeessa Ohjausjärjestelmän kehittäminen 2013 - 2014 (Ohra-hanke) selkeästi tunnistettiin ja vahvistettiin käsitys hallinnon ja politiikan kietoutumisesta yhä tiukemmin ja väistämättä yhteen. Asia, johon täytyy sopeutua.

Politiikkavalmistelun taustalla on myös ollut käynnissä keskustelu siitä, että yhteiskunnan ongelmat muuttuvat yhä kompleksisemmiksi. Hallinnossa tunnistetaan melko laajasti käsitys niin sanotuista ilkeistä ongelmista. Niihin ei ole löydettävissä vain yhtä hyväksyttävää ratkaisua. Usein yhden asian ratkaiseminen johtaa toisen ongelman syntyyn. Yksikään taho ei pysty ratkomaan kompleksisia ongelmia yksinään.

Ongelmien kompleksisuus syntyy asioiden keskinäisestä riippuvuudesta. Asioiden ja ilmiöiden keskinäisriippuvuus yhdistettynä siihen, että muutos yhteiskunnassa on nopeaa, ja tiedon merkitys ja tiedon määrä ovat kasvaneet suorastaan räjähdysmäisesti, tekee poliittisen päätöksenteon yhä vaativammaksi. Vuorovaikutuksen merkitys on kasvanut.

Ministeriöt ja niiden poliittiset päätöksentekotasot ovat jatkuvan vuorovaikutuksen piirissä. Keskusvirastot puolestaan eivät sitä ole lainkaan samassa mittakaavassa.

Myös keskustelu päätöksenteon tietopohjasta ja tarpeesta hahmottaa tulevaisuuksia ennakoivasti on jatkunut ja voimistunut. 

Suomessa jatketaan pitkäjänteistä ja systemaattista uuden hallinnan kehittämistä. Ajankohtainen kehittämistyö kohdistuu julkisen hallinnon kyvykkyyteen hallita ja ohjata yhteiskunnan systeemistä muutosta.

Käynnissä olevissa hallinnon kehittämishankkeissa on tunnistettu, että ongelmia ei voida enää ratkaista vain reaktiivisesti ja perinteisillä keinoilla. Päätöksenteko ei enää noudata totuttua lineaarista etenemismallia suunnittelusta valmistelun ja päätöksenteon kautta seurantaan.

Politiikan tavoitteet toteutuvat yhä enemmän vuorovaikutuksessa yhteiskunnan eri toimijoiden kesken, verkostojen johtamisen sekä kokeilevuuden kautta. Perinteiset hallinnon keinot ovat myös usein hitaita, työvoimavaltaisia ja kalliita. Vanhat järjestelmät ja toimintatavat eivät toivotulla tavalla tuota ratkaisuja ilkeisiin, monimuotoisiin ongelmiin. On tunnistettu tarve systeemiselle muutokselle ja ennakoivammalle hallinnolle, jossa ajattelutapa muuttuu institutionaalisesta ongelmakeskeiseksi ja tarkoitusperustaiseksi. 

Tässä ministeriöt ovat vahvempia kuin keskusvirastot.

Systeeminen lähestymistapa merkitsee usein sitä, että kansalaiset ja uudenlaiset toimijat otetaan mukaan päätöksenteon valmistelunprosesseihin. OECD:n mukaan tämä on yleinen kansainvälinen suunta, jonka taustalla ovat muun muassa kiihtynyt muutostahti ja kasvaneet epävarmuudet.

Valtioneuvoston TEAS -hankkeessa tuotetun tulkinnan mukaan avaimet ilmiölähtöisempään ja systeemisempään hallintaan ovat jo olemassa, mutta niiden hyödyntäminen on vasta alkuvaiheessa.

Kuljetaan kärjessä ja tehdään oikeita asioita.

 

Lähteitä: Hallinnon kehittäminen elää ajassa. Katsaus hallinnon kehittämiseen ja tarkastustoimintaan

Valtiontalouden tarkastusviraston näkökulmia 1/2021

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti