Muutama arvio ajankohtaiskeskusteluun puolustuskyvystä, sotilaiden eroamisiästä ja rajallisista resursseista

Muutama arvio ajankohtaiskeskusteluun puolustuskyvystä, sotilaiden eroamisiästä ja rajallisista resursseista

Porin Suomi Areenassa kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja kansanedustaja Heikki Autto esitti kaksi päivää sitten 14.7, että asevelvollisuuden uudistamista selvittävän parlamentaarisen komitea voisi nostaa reservin yläikärajaa nykyisestä 60 vuodesta ylöspäin.

Kansanedustaja Heikki Auton aloitetta voi täysin kannattaa. Reservin yläikärajan nostamista esimerkiksi kahdella vuodella voi perustella yleisen elinajanodotteen kohoamisella, aivan samoin kuin tuoretta ja asteittain voimaan tulevaa eläkeuudistustakin perustellaan. 

Ikärajan muutos voisi myös kasvattaa sijoitetun reserviläisten ja reserviupseerien joukkoa. Reservinupseeri voi yletä majurin tai jopa everstiluutnantin arvoon. Tässä tarkastelussa on kuitenkin hyvä muistaa myös sodan ajan tehtävien asettama vaatimus fyysiselle suorituskyvylle ja kenttäkelpoisuudelle. Jos reservin yläikärajan nostamista koskevan keskustelua viritetään, sen rinnalla olisi perusteltua tarkastella myös kantahenkilökunnan eläkeikään liittyvää lainsäädäntöä ja sen kehitystä.

Kantahenkilökunnasta eläköityvät upseerit muodostavat oman sijoituskelpoisen kaaderin eli reservissä olevan henkilöstön. Voidaan esittää arvioita sen koosta ja mittakaavasta suhteessa asteittain etenevän eläkelainsäädännön uudistukseen ja suhteessa nykyiseen sodan ajan joukkojen kokoon. 

Sotilaiden yleistä alhaisempaa eläkeikää on kautta aikojen perusteltu sillä, että näin saadaan reserviin ammattitaitoista päällystöä, joka on sitten sodan tullen käytettävissä. Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen sotilas- ja siviilihenkilöstön eläketurvaa hoidetaan sotilaseläkejärjestelmällä. Sotilaseläkejärjestelmän muodostavat Valtion eläkelain sotilaisiin sovellettavat erityissäännökset, jotka poikkeavat muusta työeläkelainsäädännöstä sekä tekniikkansa että eläketurvan tason osalta. Yleiseen eläkejärjestelmään verrattuna keskeiset eroavaisuudet sotilaseläkejärjestelmässä ovat eläkepalkan määräytymisessä, eläkekarttuman kertymisessä sekä alhaisemmassa eroamisiässä.

 Kantahenkilökunnasta muodostetun kaaderin kokoa olisi aiheellista arvioida ennen muuta sen ylläpidon vaihtoehtoiskustannusten näkökulmasta. Sen koko olisi kustannustehokkainta suhteuttaa vastaamaan sodan ajan joukkojen kokoa.

Sotilaseläkejärjestelmän piiriin kuuluvien eläkeoikeus voi syntyä palvelusvuosien perusteella, eroamisiässä tai yleisessä vanhuuseläkeiässä. Eläkeoikeus palvelusvuosien perusteella syntyy yleensä ennen eroamisiän mukaista eläkeoikeutta, jos tähän on oikeutettu. Eläkeoikeus syntyy viimeistään eroamisiässä.

Vuoden 1995 valtion eläkeuudistus kohotti kantahenkilökunnan eläkeikää sen nykyiselle tasolleen. Vuonna 1995 puolustusvoimien sodan ajan vahvuus oli 540 000 sotilasta, tämä ilmenee valtioneuvoston vuoden 1997 puolustuspoliittisesta selonteosta.  Selonteon suunnittelukaudella 2005-2012 puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta laskettiin 350 000 sotilaaseen. Selonteon mukaan sodan ajan organisaatiosta poistetaan etupäässä sellaisia joukkoja, joiden kalustosta ollaan ikääntymisen myötä luopumassa. Valtioneuvoston puolustuspoliittinen selonteko 1997: ”Yleinen kehitys Euroopassa ja lähialueilla mahdollistaa kuitenkin sodan ajan puolustusvoimien vahvuuden pienentämisen, edellyttäen että jäljelle jäävien joukkojen teknistä tasoa nostetaan.” Lausumassa korostuu joukkojen tekninen taso.

Puolustusvoimauudistuksessa v. 2012-2014 puolustusvoimien sodan ajan vahvuus asetettiin 230 000 sotilaaseen. Valtioneuvoston puolustusselonteossa 5/2017 on kirjaus: ”Suomi parantaa koko maan puolustuskykyä tehostamalla nykyiseen 230 000 sotilaan vahvuuteen kuulumattomien joukkojen käyttöä. Sodan ajan perustamisorganisaatio liitetään osaksi paikallisjoukkoja ja riittävän koulutustason saavuttaneita varusmiehiä käytetään valmiuden kohottamisen ja kriisiajan tehtäviin. Vahvuuteen sisällytetään myös kriisitilanteessa tarvittaessa puolustusvoimiin liitettävät rajajoukot. Näin ollen sodan ajan joukkojen määrä on noin 280 000 sotilasta.” Puolustusministeri Jussi Niinistön selontekoon tekemä kirjaus perustamisorganisaation ja rajavartioston ja vanhemman varusmiesikäluokan, yhteensä 50 000 sotilasta, liittämisestä kriisiajan ja valmiuden kohottamisen ja sodan ajan joukkoihin ei kuitenkaan muuta asetelmaa päällystöreservin tarpeen osalta, koska kyseiset organisaatiot sisältävät myös päällystön. Pienentynyt sodan ajan joukkojen määrä vähentää joukkoyksiköiden määrää ja myös kaventaa ja madaltaa komentoketjua.

Kantahenkilökunnasta koulutetun kaaderin määrää säätelevä eläkelainsäädäntö on pysynyt ennallaan vuoden 1995 eläkeuudistuksen jälkeen kuluvalle vuosikymmenelle saakka. 

Kuluvan vuosikymmenen aikana asteittain voimaan tulevassa eläkeuudistuksessa vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiden alin vanhuuseläkeikä sopeutetaan elinajanodotteen muutokseen. Elinajanodotteen perusteella määriteltyä eläkeikää sovelletaan ensimmäisen kerran vuonna 2030 eläkkeelle jääviin. Tarkoituksena on, että eläkeajan ja työssäoloajan välinen suhde pysyisi samalla tasolla kuin se on vuonna 2025. Eläkejärjestelmässä noudatettavaa alinta vanhuuseläkeikää nostetaan asteittain. Vanhuuseläkeikä nousee siten, että vuonna 1955 syntyneistä alkaen alin vanhuuseläkeikä nousee nykyisestä 63 vuodesta kolmella kuukaudella jokaista ikäluokkaa kohti, kunnes se on 65 vuotta. Vuonna 1962 syntyneet ovat ensimmäinen ikäluokka, jonka alin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta.

Eläkeoikeus palvelusvuosien perusteella syntyy yleensä ennen eroamisiän mukaista eläkeoikeutta, jos tähän on oikeutettu. Eläkeoikeus syntyy viimeistään eroamisiässä. Työkyvyttömyys- tai osatyökyvyttömyyseläke ja perhe-eläke myönnetään puolustushallinnon ja rajavartiolaitoksen palveluksessa oleville samoilla perusteilla kuin muillekin valtion työeläketurvan piirin kuuluville. Sotilasviranhaltijalla ei ole oikeutta osa-aikaeläkkeeseen.

Sotilaalla tarkoitetaan sotilaskoulutusta vaativassa virassa tai tehtävässä tai erikseen säädetyssä sotilasvirassa palvelevaa virkamiestä. Uuden sotilaan eläkeikä on pääsääntöisesti 55 vuotta. Pääsääntöisesti uusi sotilas on henkilö, joka on tullut puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen palvelukseen sotilasvirkaan vuoden 1992 jälkeen ja ennen vuotta 1993 tullut on vanha sotilas.

Puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen sotilas- tai siviilihenkilöllä on oikeus vanhuuseläkkeeseen eroamisiässä, jos tämä työskentelee virassa, johon on erikseen säädetty eroamisikä. Eroamisiät on säädetty puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 47 §:ssä ja rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain (577/2005) 35 a §:ssä. Uusien sotilaiden eroamisikä on 55 vuotta, ellei eroamisiäksi ole muuta säädetty. Tästä poikkeuksena ovat upseerin tai opistoupseerin virassa palvelevat uudet sotilaat, jotka voivat erota palveluksesta 48 vuotta täytettyään ja saada palvelusvuosien mukaisen eläkkeen 55-vuotiaana edellyttäen, että 30 vuoden sotilaseläkeaikavaatimus täyttyy. Sotilasvirassa palveltua aikaa on siis oltava 48 vuoden iän täyttyessä vähintään 23 vuotta. Niin sanotut vanhat upseerit ja opistoupseerit voivat saada eläkeoikeuden palvelusvuosiensa perusteella. Vanha sotilas voi jäädä eläkkeelle palvelemansa sotilaseläkeajan perusteella ennen eroamisikää, mutta viimeistään eroamisiässä. Meneillään olevassa eläkeuudistuksessa sotilaseläkejärjestelmään kuuluvien henkilöiden vanhuuseläkeiät nousevat portaittain samassa suhteessa kuin ne nousevat muilla palkansaajilla.

Suomen Sotilas-lehden asiantuntija on vuonna 2012 selvittänyt eläkkeelle siirtyneen sijoituskelpoisen kantahenkilökunnan vuosittaista kokonaiseläkesummaa. ”Alle 60-vuotiaille, siis periaatteessa ennen aikojaan eläkkeelle päästetyille ja sijoituskelpoisille sotilaille maksetaan eläkkeitä noin 100 miljoonaa euroa.” Todellisen summan asiantuntija arvioi suuremmaksi: ”Summa on tilastossa tällä tavalla rajattuna liian pieni, koska se ei sisällä edellä mainittuja noin 350:tä everstiä/kommodoria tai noin sataa kenraalia, jotka kuuluvat reserviin vielä tuonkin iän jälkeen. Olennaisin luku on tuo 100 miljoonaa euroa, joka suhteutettuna esimerkiksi vuosittain Puolustusvoimien maksamiin noin 800 miljoonan euron palkkoihin on aika paljon.”

Hallituksen esityksessä eduskunnalle työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi (16/2015) on kirjattu: ”Esityksen keskeisenä tavoitteena on pidentää työuria. Elinajanodote on kasvanut odotettua nopeammin ja tarkoituksena on, että osa pidentyneestä elinajasta käytetään työntekoon. Keskeistä työurien pidentämisen kannalta on eläkeikärajojen nosto ja niiden sitominen elinajanodotteen kehitykseen vuoden 2025 jälkeen. Tavoitteena on, että 25 vuotta täyttäneen eläkkeellesiirtymisiän odote nousisi vuoteen 2025 mennessä vähintään 62,4 vuoteen.”

”Työurien pidentäminen nähdään välttämättömänä huoltosuhteen, julkisen talouden tasapainon sekä työeläkemaksuun kohdistuvan nousupaineen takia. Esityksessä ehdotettujen muutosten yhtenä tavoitteena onkin tukea julkisen talouden kestävyysvajeen ratkaisemista. Työurien pidentymisen kautta voidaan edistää työllisyyttä ja kasvattaa talouden yhteenlaskettuja työtuloja. Kestävyysvajetta voidaan supistaa myös eläkkeiden maksuun tarvittavia julkisia menoja pienentämällä.” 

Ja edelleen hallituksen lakiesityksen mukaan:

”Työurien pidentämisestä johtuva työllisyyden kasvu sekä vähentäisi eläkemenoja että kasvattaisi bruttokansantuotetta, ja tätä kautta tukisi julkisen talouden kestävyyttä. Esityksen tavoitteena on myös turvata työeläkejärjestelmän rahoituksellinen kestävyys. Työurien pidentyessä työtulosumma kasvaa ja tukee myös työeläkkeiden rahoituspohjaa. Näin voidaan hillitä työeläkemaksun nousupaineita.”

Saman lakimuutoksen mukaan sotilaiden eläkeikä on nousemassa kuluvan vuosikymmenen aikana nykyiseltä yleistä eläkeikää selvästi alemmalta tasolta eliniänodotteen kasvamisen verran. Eli samassa suhteessa ja portaittain ja määrämitaltaan korkeintaan saman verran kuin yleisen eläkeiän nousu. Siitä huolimatta eläkeuudistus ei vastaakaan Suomen Sotilas-lehden asiantuntijan esille nostamaan kysymykseen, muodostaako nykyinen eläkeikäjärjestely kantahenkilökunnasta kaaderia yli sen tarpeen mitä sodan ajan joukkojen nykyinen määrä edellyttää. Jos vastaus on myönteinen niin yli todellisen tarpeen vuosittain maksetulle eläkesummalle voidaan laskea vaihtoehtoiskustannus. Eläkkeisiin käytetyllä rahalla olisi hankittavissa teknistä puolustuskykyä ja varusteita ja lisää kertausharjoituksia esimerkiksi maavoimien suorituskyvyn parantamiseen. Eli puolustuskyvyn uskottavuuden parantamiseen.

Voimme olla varmoja, että jokaisen reserviläisen tavoin myös kantahenkilökuntaan kuuluville Suomen puolustuskyky on tärkeämpi kuin oma urakehitys tai omat eläke-edut. Sen vuoksi sotilaiden eläkelainsäädäntöä olisikin syytä tarkastella ja punnita kokonaisuutena uudelleen myös resurssien käytön tehokkuuden näkökulmasta. Tarkoituksenmukaisuus ja tehokkuus ratkaisevat, pienellä valtiolla ei ole varaa mihinkään muuhun silloin kun turvallisuudesta on kysymys.